maanantai 23. huhtikuuta 2018

Bellingen - Hippikaupunki sademetsän siimeksessä Australian itärannikolla

Työprojektin kautta New South Walesin osavaltio on tullut tutuksi ihan uudella tavalla ja olen päässyt myös vähän matkustelemaan, ja lisää työreissuja on jo kalenterissa. Keskellä kuuminta kesää työreissu vei minut Australian itärannikolle Coffs Harbouriin, ja päätin jäädä sinne vielä lomailemaan viikonlopuksi kokousrupeaman jälkeen, ja Jason liittyi seuraani oman työviikkonsa päätteeksi. Paikalliset kollegani suosittelivat päiväreissua Bellingenin alueelle, sillä ensinnäkin ilmasto on siellä viileämpi ja toiseksi alueella riittää nähtävää ikivanhoista sademetsistä lukuisiin upeisiin vesiputouksiin. Ilman ennakko-odotuksia hyppäsimme auton rattiin ja suuntasimme kohti sisämaata.


Bellingen sijaitsee vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Coffs Harbourista sisämaahan, mutta tuntuu kuin olisi matkustanut paljon kauemmaksi - pikkukaupungin tunnelma on nimittäin täysin erilainen. Suloinen pikkukaupunki Bellingen, paikallisittain Bello, tanssii aivan oman bongorumpunsa tahtiin. Bello tarjoaa rentoa, vaihtoehtoista tunnelmaa, orgaanisia tuotteita, ja sen paikallisesta väestöstä huokuu urbaani tietoisuus.

Nautimme aamiaisen ihanassa 5 Church Street -kahvilassa, joka on pittoreskin Bellingenin sydän ja sielu. Uniikki kahvila käyttää paikallisia, orgaanisia, tuoreita tuotteita, ja hankkii raaka-aineet suoraan paikallisilta tuottajilta. Iltaisin kahvila muuntautuu musiikin ystävien kohtauspaikaksi.


Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa ja noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Dorrigon kansallispuistoon. Dorrigo Rainforest Centre on monien vaellusreittien aloituspaikka, ja siellä kannattaa ehdottomasti pistäytyä, sillä reittivinkkien lisäksi vierailukeskus tarjoaa mielenkiintoista tietoa alueen luonnosta ja eläimistä. Vierailukeskuksen yhteydessä on myös kahvila. 

Vierailukeskuksen vinkit mukanamme suuntasimme Wonga Walk -reitille, joka on yksi koko kansallispuiston suosituimpia vaellusreittejä. 800 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella ja tiheän kasviston suojassa oli mukavasti viileämpää; kollegat olivat siis aivan oikeassa. Reitin varrella voi hämmästellä jopa 600-vuotta vanhoja puulajeja, omituisia sieniä ja kuunnella erikoisten lintujen laulua. Noin kuuden ja puolen kilometrin pituiseen kierrokseen meiltä kului aikaa noin kaksi ja puoli tuntia.


Reitin varrella oli lisäksi useampia vesiputouksia, joista koko vaellusreissun kohokohta oli Chrystal Shower Falls -vesiputous, sillä reitti vei aivan vesiputouksen taakse. Luolamaisessa kivimuodostelmassa vesiputouksen takana voi tuntea viilentävät vesipisarat iholla ja ihailla subtrooppista sademetsää aivan uudenlaisesta näkökulmasta.



Koska vesiputouksista ei voi koskaan saada tarpeekseen, suuntasimme vaelluksen jälkeen vielä Dangar Falls -vesiputoukselle. Kaunis, 30 metriä korkea vesiputous sijaitsee parin kilometrin päässä Dorrigon keskustasta pohjoiseen, keskellä idyllisiä maalaismaisemia. Lyhyt kävelyreitti johtaa vesiputouksen juurelle - ja mikä parasta, vesiputouksen alla on myös ihan luvallista uida. Hikisen vaellusreissun jälkeen olikin ihana pulahtaa viilentävään veteen. 



Aktiivisen päivän päätteeksi palasimme vielä Bellingeniin, ja nautimme parit virkistävät pienpanimo-oluet ja pizzan Bellingen Brewery -olutpanimossa. 


Bellingen on tuntemattomampi helmi Coffs Harbourin lähialueella. Boheemi hippikaupunki on kuin sisämaan Byron Bay, ja sen ympäristöstä löytyy upeita sademetsiä ja lukuisia vesiputouksia. Kannattaa laittaa Bello muistiin Australian itärannikon roadtrippiä varten!


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa:
Facebook | Instagram | Twitter | Bloglovin | Blogit.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti