torstai 3. elokuuta 2017

Unohtumaton aikuisten perhematka Australiassa

Kuukausi sitten odottelin kuumeisesti kauan odotettuja vieraita, sillä perheeni Suomesta oli juuri saapumassa ensimmäistä kertaa tänne Australiaan lomailemaan ja meitä moikkaamaan. Ohjelmassa oli kolme viikkoa aikuisten perhematkailua - ja oih, millainen matka meillä olikaan! Tässä matkamme kohokohtia Instagram-kuvien muodossa. 



Sydney & roadtrip 

Matkamme alku- ja päätepisteenä oli kotikaupunkini Sydney. Vaikka vieraamme ovatkin enemmän luontomatkailijoita kuin urbaaneja kaupunkihummailijoita, ihastuivat hekin välittömästi Sydneyn kaupungin kauneuteen ja tunnelmaan. Päänähtävyyksien ja shoppailun lisäksi ohjelmassa oli lenkkeilyä upeista talvisäistä nauttien, herkuttelua mm. Tomi Björckin Blanca-ravintolassa, ja lisäksi kävimme myös saunomassa ja uimassa ikonisella Icebergs-altaalla - ja kävivätpä hullut vierailijamme myös uimassa meressä Bondilla näin keskellä talvea! 

Viiden Sydneyssä vietetyn päivän jälkeen suuntasimme viikon roadtripille, sillä halusimme näyttää vieraillemme lähialueen idyllistä maaseutua, tyypillisiä australialaisia bushland -maisemia ja silmiä hivelevän kaunista rannikkoa. Kaikkea tätä tarjosivat Southern Highlands, Australian pääkaupunki Canberra ja pieni rannikkokaupunki Jervis Bay. Ohjelmassa oli mm. viininmaistelua, vesiputouksia, vaellusreissuja, kenguruiden bongausta sekä vierailu Canberran kenties mielenkiintoisimmassa museossa Australian War Memorialissa



Trooppinen Queensland

Vaikka vierailla olikin hyvää tuuria säiden suhteen, Sydneyn ja sen lähialueen talvi on kuitenkin melko kolea. Heillä oli toiveissa myös lomailua lämpimimmissä olosuhteissa, joten suuntasimme vajaaksi viikoksi Port Douglasiin trooppiseen Queenslandiin. Siellä saimme makoilla palmun alla, rentoutua uima-altaalla, snorklata Isolla Valliriutalla ja juosta aamulenkit biitsillä. 

Tropiikin-matkamme huipennukseksi vietimme viimeisen yön Daintree Rainforest -sademetsässä. Vaelsimme sademetsän poikki piikkipalmuja ja kasuaareja väistellen, ja kävelimme autioilla hiekkarannoilla ihmetellen alueen ainutlaatuisuutta - siellä todellakin maailman vanhin sademetsä ja maailman suurin koralliriutta kohtaavat. Yöksi vetäydyimme Daintree EcoLodge & Spa -luksusmökkeihimme ja nukahdimme sademetsän ääniä kuunnellen. 



Kolmeen viikkoon mahtui toki paljon muutakin, kuten 
± 1 takki (älä edes kysy!), pelikaaniselfie, mäenlasku perseellään sademetsässä, omituisia kameran toimintoja, paljon uusia makuelämyksiä, ihanaa yhdessäoloa, naurua... Kova ikävä jäi, mutta onneksi seuraavat yhteiset perhematkat ovat jo suunnitteilla. 

"The tans will fade but the memories will last forever." 





Tämä kirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka tarkoituksena on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina tapahtuva kansainvälinen kampanja, jossa merkitään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Kampanjan järjestäjinä Suomessa toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Tervetuloa osallistumaan mukaan kampanjaan, tarkemmat ohjeet löydät täältä. Minut löydät Instagramissa nimellä @elizadoesoz


Seuraa Eliza Does Oz -blogia seuraavissa kanavissa: 

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta lomalta! :) Sanoisin jopa eksoottiselta näin Euroopassa matkailevan korviin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katariina! Oli kyllä ihana ja onnistunut loma kaikin puolin. :)

      Poista
  2. Kuulostaa aivan mahtavalta ja monipuoliselta ensikosketukselta Australiaan! Etenkin nuo Queenslandin kuvat saa matkakuumeen nousemaan :) Kiinnostaisi kuulla lisää Blancassa herkuttelusta, meinaatko kirjoittaa siitä postausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Terhi! Oli kyllä aivan mahtava loma yhdessä. Tarkempia kohteita mietittiin yhdessä melko pitkään, mutta oltiin kaikki tyytyväisiä valintoihin. Tosi kiva muuten kuulla, että ruokajutut kiinnostavat! Ehdimme jo käydä Blancassa kerran aikaisemmin vähän sen avautumisen jälkeen ja kirjoitin kokemuksesta aikaisemmin tänä vuonna, tässä linkki: http://elizadoesoz.blogspot.com.au/2017/04/makumatkalla-tomi-bjorckin-blanca.html
      Menu on nyt entistäkin monipuolisempi ja maistelumenun kanssa oli saatavissa yhteensopivat juomat - aivan huikea elämys! :)

      Poista
  3. Olen monesti miettinyt Australiaan matkustamista, ja nyt kun olin pitkään Aasiassa, olisi ollut helppokin sinne lennähtää. Mutta sitten tajusin, että mukana vain hellevermeitä. Olisi siis kesäkin saarelta löytynyt, mutta olisin halunnut nähdä myös Sydneyn. Perheellesi järjestämäsi loma on siitä täydellisen oloinen, että siitä on sekä kaupunkilomailua että rantoja ja luontoa. Täydellinen lomakombo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Kohdevalinnat osuivat kyllä nappiin, mutta kyllä niitä melko pitkään yhdessä mietittiinkin. Vaikka Australia usein mielletään ikuisen kesän maaksi, kyllä täällä SYdneyn alueella ainakin on talvisin melko koleaa, pelkissä hellevermeissä ei pärjäisi. Sydney on kyllä niin ihana, että sitä ei kannata jättää välistä, jos tänne asti matkustaa. :)

      Poista
  4. Tosi ihanan kuulonen loma ja varmaa vierailla ollu paljon näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riikka! Oli kyllä ihana loma kaikin puolin. Vieraat olivat ensimmäistä kertaa käymässä täällä, joten näkemistä ja kokemista kyllä riitti. :)

      Poista
  5. Kuulostaa mahtavalta. Australiassa on kyllä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kuulisin mielelläni lisää juttua tuossa sademetsässä yöpymisestä - kuulostaa mahtavalta elämykseltä. Vieraat olivat varmasti kaikesta haltioissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sandra! Täällä todellakin riittää nähtävää ja koettavaa, ja vieraat olivat kyllä täpinöissään. Toivottavasti tulevat pian uudestaan käymään, mielenkiintoisia kohteita kyllä riittää. Tosi kiva muuten kuulla, että sademetsässä yöpyminen kiinnostaa, minulla onkin siitä juttu luonnosteilla. :)

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa teidän loma, varmasti suomalaisille vieraillesi todellinen elämys nähdä noin erilaisia paikkoja. Ja voi että näitä sinun postauksia lukiessa kasvaa kuume muuttaa Australiaan... Ehkä vielä joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Anna-Katri! :) Olimme itsekin hyvin tyytyväisiä kohdevalintoihin, mutta kyllä niitä melko pitkään yhdessä mietittiinkin. Arki on toki arkea täälläkin, mutta kyllä täällä elämä maistuu. Tervetuloa! ;)

      Poista
  7. Australia on todella korkealla bucket-listalla ja tavoitteena olisi kolmen vuoden kuluessa päästä siellä käymään. Sydney ja Valliriutat kiinnostaisivat erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mahtavaa, että Australia on bucket-listallasi! Sydney ja Iso Valliriutta kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan matkaohjelmaan, suosittelen molempia lämpimästi. :)

      Poista
  8. Monipuolista ohjelmaa olitte kehitelleet ☺ Itsekin jotenkin tajusin vasta viime aikoina, että Aasiassahan sitä olisi jo puolivälissä Australiaa, riippuen tietysti minne siellä suuntaa. Lentoliput vasn on sen verran kalliit, ettei marraskuulle suunnitteilla olevalla Aasian reissulla budjetti riitä. Mutta oleellisinta oli tajuta ettei se Australia niin mahdottoman tavoittamattomissa ole ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jane! Aivan totta, Australia on toki kaukana mutta ei ollenkaan tavoittamattomissa. Lentoliput ovat kyllä aina hintavat, kannattaa tutkia tarjouksia.

      Mahtavaa Aasian-reissua, jään innolla seuraamaan matkajuttuja ja -kuvia! :)

      Poista
  9. Mahtavaa nähdä ja reissata perheen kanssa tuollaisissa ympäristöissä! Aika upealta kuulostaa teidän retki ja aika monipuolisen kuvan ehti perhekin saamaan kolmessa viikossa Australiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rami! Tämä oli perheeni ensimmäinen reissu tänne Australiaan ja onneksi he ihastuivat maahan niin paljon, että tulevat varmasti uudestaankin. :)

      Poista